SHS

Olet osautunut Stereotyyppisen Historian Seura ry:n sivuille. Täältä löydät tietoa itse seurasta ja sen toiminnasta, sekä meitä kiinnostavista historian ilmiöistä yleensä.

Seuramme on kiinnostunut sekä historian pienistä sattumuksista että itse suuremmasta, epäkoherentista kokonaisuudesta jonka maailman tähänastiset tapahtumat muodostavat. Arvostamme erityisesti cembalomusiikkia, vinksahtaneita ideoita ja pönkkähameita. Emme ole kiinnostuneita vakavamielisestä, kuivuuttaan rahisevasta historiasta, vaan keskitymme ihmiskunnan höperöintiin kautta aikain. SHS:n kiinnostuksenkohteista voit lukea mm. täältä.

Tavoitteemme on auttaa muitakin löytämään historian hulvattomuus viinin ja ruuan, hyvän seuran ja periodivaatteiden avulla. SHS järjestää vuosittain pönkkähamepippaloita vaihtuvalla aikakausiteemalla. Pyrimmekin pois puritanistisesta pingotuksesta, kohti avomielisempää ja anakronistisempaa historiankäsitystä. Tietoa tulevista ja menneistä tapahtumista löydät täältä.

Seura on avoin kaikille historiallisesta hassuttelusta kiinnostuneille.

Jos sinulla on kysymyksiä tai kommentteja seurasta, historiasta, elämästä ja universumista yleensä, vastaamme osoitteessa SHSposti@gmail.com.

Valittu artikkeli: Keripukki

C-vitamiinin puutoksesta johtuva sairaus; perinteisesti varsinkin merimiesten vitsaus.

Toteaminen ja hoito

Keripukin oireita ovat yleinen heikotus, sienimäiset ikenet ja limakalvojen verenvuoto. Toisin kuin populaarikulttuuri antaa ymmärtää, ei hampaiden tippuminen suinkaan ole varmin tapa diagnosoida keripukkia: yleensä purukaluston käytön keripukissa estää ikenien liikakasvu. Vain taudin pitkittyessä hampaat tippuvat; silloin potilaan kehoon kehittyy myös märkiviä avohaavoja. Pahimmassa tapauksessa keripukki johtaa kuolemaan.

Koska keripukki on puutostauti, voi sen seuraukset kumota vain puuttuvaa ainetta - eli C-vitamiinia - nauttimalla. Entisaikaan imeskeltiin sitruunoita; nykyään on kätevämpää ottaa monivitamiinia purkista.

Keripukin kauhistuttava historia

Vaikka keripukista on kärsitty kaikkialla missä tuoreesta ruoasta on ollut puutetta, yhdistetään sairaus yleensä merimiehiin - ja syystäkin, sillä entisaikojen pitkillä purjehduksilla hedelmien ja kasvisten saanti oli erittäin epätodennäköistä. Yleensä seilorit saivat selvitä suolatulla lihalla ja laivakorpuilla, jotka matkan loppuvaiheessa kuhisivat matoja - eivätkä nämä eväät lähtökohtaisestikaan olleet mitään vitamiinipommeja.

Toki maakravutkin kärsivät keripukista; varsinkin keväisin (ruokavarojen ollessa pienimmillään) taudin todennäköisyys oli suuri, ja esim. aavikkoalueilla mitään vihreää ei välttämättä ollut saatavilla pitkiin aikoihin. Toinen historiallinen kohderyhmä olivat ristiretkeilijät, joiden eväät olivat nähtävästi yhtä yksipuoliset kuin merimiestenkin, ja joiden uskonnollinen kiihko esti ravinnepitoisen ruoan etsimisen.

Koska keripukin hoito on suoraviivaista ja paraneminen varmaa niin kauan kuin C-vitamiinia on saatavilla, ei ole ihme että erilaisia kasvis- ja hedelmäuutteita on käytetty taudin hoitoon monta kertaa vuosisatojen saatossa. Jo renessanssiaikana seiloreille suositeltiin sitrushedelmien nauttimista pitkien merimatkojen aikana; jostain syystä tämä tieto ei kuitenkaan siirtynyt jälkipolville, ja keripukin hoitoa keksittiin aina vain uudestaan kuin sitä proverbiaalista pyörää ikään. Näinollen virallisen kunnian keripukin kukistamisesta sai - kuinkas muutenkaan - skotlantilainen lääkäri James Lind vuonna 1747; apua mullistavaan keksintöönsä hän oli saanut amiraali Edward "Old Grog" Vernonilta, joka jo lempinimensä perusteella paljastuu pesunkestäväksi merikarhuksi. Vernon kehitteli laivansa miehistöä varten alkoholijuoman, jossa yhdistyivät vedellä laimennetty rommi sekä sitruunamehu. Yllättäen Old Grogin nimeä kantava juoma myös ehkäisi keripukkia - joskin syy-seuraussuhteen toteamiseen tarvittiin Lindin kaltainen tiedemies.

Jostain syystä vitamiinivalistus ei meinannut vieläkään mennä perille, ja varsinkin brittiläiset merimiehet kärsivät keripukista vielä 1800-luvulla. Taudin hoitoon kehiteltiin mitä eriskummallisimpia hoitomuotoja; Ranskassa uskottiin että hevosenliha on tehokkain keripukin ehkäisykeino, ja näin moni hevosparka menetti henkensä aikalailla turhan takia (sillä mikä tahansa tuore liha - ja varsinkin raa'at sisäelimet - ehkäisevät keripukkia). Vasta vuonna 1867 kehitettiin Englannissa alkoholiton limettimehutiiviste, joka lain voimalla velvoitti jokaisen seilorin sitä nauttimaan - ja jonka johdosta englantilaiset tunnetaan vielä tänäkin päivänä lempinimellä "limey" ainakin Atlantin toisella puolen.